Thursday, September 28, 2006

Pipoja pukkaa

Edellistä viestiä kirjoittaessani vallinnut neulekriisi on lauennut. :) Pakollinen purkaminen jatkui hallitusti, ja jo syntymään päässeet langanpäät ovat uskoakseni hallinnassa. Sivusauma on silti yhä työn alla. Kuten arvaatte, täytyy motivaation olla riittävä, tähtien oikeassa asemassa, valaistuksen optimaalinen jne. ennen kuin tuollaisiin viimeistelytehtäviin ryhtyy... ;)

Olen oivaltanut pienten, ns. välitöiden ihanuuden. Kun neule Butterflysta on ollut tekeillä pitkään, on piristävää saada valmiiksi jotain ihan muutaman illan aikana. Ymmärrykseni/kokemusmaailmani on laajentunut myös sikäli, että oheinen Odessa-pipo on tehty Novitan Tennesseestä, langasta jota en ole tullut koskaan aiemmin käyttäneeksi. No, mukavalle langalle vaikutti, yhteisiä hetkiä piisannee jatkossa. :)


Eikä siinä vielä kaikki. ;) Hankin Addin bambupuikot, joita käytinkin Odessa-pipon tekoon. Kokemus oli ihan myönteinen, lisääkin bambuisia voisi hankkia. Bambuvirkkuukoukkuja ei kuitenkaan koskaan, niiden kestämiseen en omassa käytössäni usko. :D

Seuraava pipo on Zitron Loftista (väri 525), kutakuinkin samalla ohjeella kuin aiempi Hippy-pipo. Pehmoinen, suloinen lanka, jonka jämällä voisi tehdä pienimuotoisia huovutuskokeiluja. Pipoon meni lankaa vajaat kaksi kerää (á 50 g), koukkuna nro 6.

Sunday, September 17, 2006

Nurja puoli

Villapaita avomiehelle on ollut työn ajalla / marinoitumassa aika täsmälleen neljän vuoden ajan. Deadline:na on ollut useampikin synttäri tai joulu. Työn valmistuminen on vain lykkäytynyt. Puuttunut on enää sivusaumat, muuten neule olisi valmis.

Tänä iltana ompelin reippaana tyttönä loppuun sivusaumoista ensimmäisen; hyvälle näyttää. Jotta vielä enemmän innostuisin, pyysin miestä pukemaan paidan päälle... Muuten ihan hyvä, mutta pää ei mahdu kaula-aukosta. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Kaula-aukon olin tehnyt siis neulomalla pätkän joustinneuletta, ja kääntämällä & kiinnittämällä sen kaksin kerroin... Eikä hauskuus lopu vielä tähän. Lanka on luonnollisestikin tummanharmaata, joten yksittäisten ompeleiden löytäminen on hankalaa... Ehdin jo katkaisemaan yhden väärän langan, pitää siis varjella neuletta purkautumasta väärästä paikasta...

Kunhan pääsen tästä haasteesta yli ja paita on valmis ja puettavissa, saakin luvan olla mieleinen neule... *manaa, kiroaa, ja puhuu rumia*