Sunday, July 30, 2006

Mitä nyt puikoilla?

Keskeneräisistä töistä huolimatta teki mieli aloittaa uutta. Valinnan varaa siitä, mitä tehdä on runsaasti. Suunnitelmallisempi ja järkevämpi neuloja saattaisi aloittaa jotain syksyistä, minun sen sijaan teki mieli aloittaa tällaista... Malli Novitan Kesä 2005-numerosta.

Neulojana en ole (vielä?) mikään virtuoosi, joten lankana on Novitan Butterfly, kuten ohjeessakin. Pelottavana esimerkkinä langan vaihtamisesta ja siihen liittyvästä soveltamisesta on muuan yläaste-aikainen käsityö. Ihanaista Novitan Venlaa ei pikkupitäjän lanka-/kangaskaupasta löytynyt, joten oli tyytyminen 7 veljekseen. Alku meni hyvin ja vauhdilla, mutta kun työ oli marinoitunut aikansa, ja ysin keväällä piti villatakki viimein saada kasaan, oli lopputuloksena ihmeellisesti kurttuun vetävät etukappaleiden reunat. Myöhemmin olen oivaltanut, että kiihkeällä loppusuoralla taisi silmukkamäärien laskeminen ohuemmalle langalle unohtua.

Kyseinen villatakki päätyi sitten kerille ja sukkalangoiksi. Napakan käsialani vuoksi olen joutunut laskemaan jonkin verran silmukkamääriä uusiksi, vaikka ohjeen lankaa käytänkin, joten ehkä jonakin päivänä aika on kypsä runsaammallekin soveltamiselle. :)

Tämän mallin suhteen todellisuus ei vastaa ihan kuvitelmia. Lanka itsessään on ihan ok ja mallineule viihdyttävä, mutta kyseenalaista on, tykkäänkö pukeutua varsinaiseen neuleeseen. Kenties äiti haluaisi pitsipalmikkoneuleen...

Saturday, July 22, 2006

Vielä on kesää jäljellä...

Enemmänkin olisi voinut tänä kesänä lomailla kuin kaksi viikon pätkää. Kun itse työpäivätkin tuppaavat vielä venymään, ei ihon palamisesta ole ollut vaaraa. Syksyn tuleminen ei silti hirvittävästi harmita, kesätyön loppuessa opiskelut jatkuvat ja harrastuksille voisi olla enemmän aikaa. Sitten voisin paneutua ehkä enemmän blogin ulkoasuunkin. Vinkkejä hyvistä nettisivuista/kirjoista aloittelijalle saa antaa!

Ja muutama virkkaustyö keväältä. Lankana Novitan Hippy. Menekki huivissa n. 200 g, pipossa 90 g. Molempien ohje Novita-klubin sivuilta.

Tämä onkin melkoinen kovan onnen pipo. :) Otteet virkkaajana lienevät turhan karskit, sillä sain poikki kaksi Pryxin muovista virkkuukoukkua. Kolmas koukku, jolla sain viimein pipon valmiiksi, taisi olla Gjestalin.


Monday, July 10, 2006

Kesälomakuulumisia


Melko pitkällekin edenneet kirjoneuleharjoitelmat, eli lapaset Nallesta, eivät näyttäneet siltä miltä toivoisin. :( Menestyksekkäämpi uusi elämä voisi koittaa ehkä Aili-lapasina?

Ja langat on kyllä kovia kuiskuttelemaan. Muiden kauniista pitsihuiveista kuvia katsellessa alkoi korviini kantautua outoja ääniä... Tänään äänet sitten johdattivat ostoksille. Nyt ne ostokset sitten vain kehräävät (?) tyytyväisinä mukaani päästyään...

Sunday, July 09, 2006

Virkkaustyö vuosien takaa


Virkattu kassi
Originally uploaded by Huu.

Kyseinen Alabama-lanka tuli ostettua joskus lukiovuosina. Tarkoituksena oli tehdä pitsinen pusero Pirkka-lehden ohjeen mukaan, jossa lankana oli varmaankin Tennessee. No, kotikunnan pienen kangas-/lankakaupan suppeasta valikoimasta johtuen päädyin ostamaan merseroimatonta Alabamaa, joka ei sitten aivan toivotulla tavalla muotoutunut puikoilla.

Marinoiduttuaan muutaman vuoden osa Alabamasta kehkeytyi virkaten kassiksi, ohje Novitasta. Nimetty taloutemme miesväestön toimesta myös Kalapussiksi (?!!). :)

Alabamaa on vieläkin jäljellä parisataa grammaa. Hirveästi en langasta tykkää, mutta ihan toimivat tabletit pöydälle siitä voisi saada...

Monday, July 03, 2006

Kesäyön hämyssä

Blogin nimi kuvaa hyvin arkipäivääni. Puikko-sanan tilalle voisi sijoittaa esim. kamman, mittanauhan, kännykän ym. usein tarvittavia kapineita. Minä ja avomieheni olemme hieman "siisteysrajoitteisia", joten asioita on aika ajoin hukassa. Mutta löytämisen riemu onkin sitten sitä suurempaa. :)

Modernin, bloggaavan neulojan uralla olen vielä aika alkuvaiheessa. Olen tutustunut ei-Novitan lankoihin melko niukalti. Nurkista löytyy kyllä jo pyörimästä Drops Alpacaa ja On-Linen lankoja, mutta kunnon kokemusta näistä puikoilta on vielä vähän. Käyttämäni puikot ovat myös olleet perusmuovisia/-metallisia, ruusupuiset ja bambuiset ovat vielä korkkaamatta. Ja epäilen, uskallanko edes hankkia, kuitenkin saan vain hajalle...

Netistä löytyviä ohjeita (Novitan sivustoa ei nyt lasketa mukaan) en ole myöskään vielä kokeillut. Odessaa varten hankin kyllä jo lankaakin. Mutta visio Odessasta käytössä sijoittuu kirpeisiin lenkkeilyhetkiin syksyllä, joten ei vielä kiirettä...? :)

Blogeja reilun puolen vuoden ajan seuratessani ymmärsin jo sen verran Tosineulojan varustuksesta, että hankin digitaalivaa´an. :) Sellainenkin kavala ajatus on pyörinyt mielessä, että hankkisin Visa-kortin. Kotikaupungin kauppojen lehtihyllyistä ei löydy Interweave Knits:iä, ja Amazonista taitaisi tilata aika edullisesti hienoja neulonta-aiheisia kirjoja...

Aatokset oman blogin tulevasta ulkonäöstä ovat melkoisen ristiriidassa omien tietoteknisten taitojen kanssa. Blogi on nyt onnistunut perustaa, ja viestejä - jopa kuvin!- kirjoittaa, mutta siitä eteenpäin?

Sunday, June 25, 2006

Viimeisin tekele



Mitä on neuleblogi ilman kuvia? Eipä juuri mitään, joten kokeillaan esitellä Ankkaa, joka valmistui toukokuun lopulla erään pienen pojan syntymäpäivän kunniaksi. Ohje on Fiona McTaguen "Neulo itse pehmeät lelut"-kirjasta. Lankana Gjestal Maija.

Itse osasten neulominen sujui jälleen helposti, käsiala vaati ehkä pientä ohjeen soveltamista, kun taas lankojen päättely ja kokoaminen vei aikaa... Onkos niitä keijuja olemassa, jotka tulisi hoitamaan tällaiset askareet neulojan puolesta? Että jos pistäisin ensi yöksi tyynyn alle sivusaumojaan vailla olevan villapaidan, ja toivoisin oikein kovasti, tulisiko keiju kylään? :)

Sunday, June 18, 2006

Tadaa!

Yli puolen vuoden ajan olen lukenut toisten blogeja miettien oman perustamista. Nimikin blogille on ollut valmiina jo tovin aikaa, mutta nyt viimein uskaltauduin toteuttamaan aikeeni. :)

Käsitöiden pariin ei minua ole juuri kotona opastettu, oppini ovat pitkälti peruskoulusta peräisin. Muistan kyllä lapsuudessa ottaneeni osaa kylän naisten matonkudetalkoisiin, joissa tilkkukasojen täyttämien pärevakkojen äärellä pyrin minäkin parhaani mukaan tuottamaan käyttökelpoista kudetta. Kangaspuilla en ole silti itse tehnyt koskaan mitään.


Yläasteen valinnaisissa käsitöissä opin paljon, mutta ehkä ainoastaan villasukkien lopputulokseen olisin nykyään tyytyväinen. Lukioaikana en juuri käsitöitä harrastanut, mutta syksyllä 2002 aloitin kunnianhimoisesti tekemään avomiehelleni villapaitaa. Avomies on yhä mukana kuvioissa, villapaita kokoonpanovaiheessa, ja rinnalle on tullut monta muuta keskeneräistä projektia. Lankaa löytyy kaappien kätköistä n. 8 kg.


Varsinainen tarkoitus on esitellä aikaansaannoksiani neuleiden ja muiden käsitöiden parissa, mutta mikäli innostun, saattaa aihepiiri laajentuakin.