Sunday, July 30, 2006

Mitä nyt puikoilla?

Keskeneräisistä töistä huolimatta teki mieli aloittaa uutta. Valinnan varaa siitä, mitä tehdä on runsaasti. Suunnitelmallisempi ja järkevämpi neuloja saattaisi aloittaa jotain syksyistä, minun sen sijaan teki mieli aloittaa tällaista... Malli Novitan Kesä 2005-numerosta.

Neulojana en ole (vielä?) mikään virtuoosi, joten lankana on Novitan Butterfly, kuten ohjeessakin. Pelottavana esimerkkinä langan vaihtamisesta ja siihen liittyvästä soveltamisesta on muuan yläaste-aikainen käsityö. Ihanaista Novitan Venlaa ei pikkupitäjän lanka-/kangaskaupasta löytynyt, joten oli tyytyminen 7 veljekseen. Alku meni hyvin ja vauhdilla, mutta kun työ oli marinoitunut aikansa, ja ysin keväällä piti villatakki viimein saada kasaan, oli lopputuloksena ihmeellisesti kurttuun vetävät etukappaleiden reunat. Myöhemmin olen oivaltanut, että kiihkeällä loppusuoralla taisi silmukkamäärien laskeminen ohuemmalle langalle unohtua.

Kyseinen villatakki päätyi sitten kerille ja sukkalangoiksi. Napakan käsialani vuoksi olen joutunut laskemaan jonkin verran silmukkamääriä uusiksi, vaikka ohjeen lankaa käytänkin, joten ehkä jonakin päivänä aika on kypsä runsaammallekin soveltamiselle. :)

Tämän mallin suhteen todellisuus ei vastaa ihan kuvitelmia. Lanka itsessään on ihan ok ja mallineule viihdyttävä, mutta kyseenalaista on, tykkäänkö pukeutua varsinaiseen neuleeseen. Kenties äiti haluaisi pitsipalmikkoneuleen...

4 comments:

Anonymous said...

ei sinun katsos kannata kysyä kun annat vaan lahjana niin ei voi kieltäytyäkään.. ;D

Anonymous said...

Hei,

Ekaa kertaa vierailen blogissasi. Löysin sinulta kuvan Mohair Luxista. Mikä tuon turkoosin värin numero on? Täkäläisistä lankakaupoista kun ei tuota löydy ja eivät osaa tilata ilman numeroa. Luulin jo nähneeni unta kun näin sitä Keski-Suomessa.

Kiva blogi sinulla. Tulen toistekin.

Sylvi said...

Kyseisen Mohair Lux-värin numero on 5000. Kiitoksia palautteesta. :)

Anonymous said...

Neuloin puseron tuon ohjeen mukaan samasta langasta viime kesänä. Sitten menin onneton pesemään sen pesukoneessa ja sehän kutistui. Nyt pömppömaha korostuu komeasti siinä paidassa. No, onpahan taas yksi yllyke ruveta tekemään vatsaliikkeitä (ja hui hai, neulon senkin ajan ;-)