Thursday, August 06, 2009

Kesällä keinussa kerran...

Jälleen kerran päivitystahti on ollut olematon töissä ollessani. Tämä viikko on taas lomaa, mutta palaillaan nyt hetkeksi edelliseen lomaani, eli aikaan ennen juhannusta.

Loman kunniaksi piti päästä käymään jossakin Pohjois-Savon ulkopuolella. Toinen siskotytöistä asuu nykyään Helsingissä, joten sinne siis. Jo perinteisiksi käyntikohteiksi ovat pääkaupungissa muodostuneet Hobboks ja Menita. Siskon avustuksella kävin myös Oulunkylässä Lankamaailma Nordiassa, joka oli ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Ensin kiersimme liikkeen ympäri ihan vain lankoja hiplaten ja ihastellen. Sitten toisella kierroksella keräsin koriin harkiten muutamia löytöjä. :D
Tähän mennessä haastetta on ollut riittämiin toisten kehittämiä ohjeita noudattaessa. Ehkäpä kuitenkin joskus, näitä kirjoja hyödyntäen, kehittäisin jotain ihan itse...

Pehmoisemmat hankinnat, vasemmalta oikealle: Austermann Step Classic Menitasta, Gjestal Knopp (konepestävää merinovillaa), Viking of Norway:n maitokuituinen lanka, sekä Svarta Fåretin Sara. Jälkimmäiset kolme olivat kaikki Lankamaailma Nordiasta, viimeinen kaupantekiäinen. Lisäksi ostin Helsingistä myös muutamia keriä puuvillalankaa, mutta ne saavat luvan päästä esille osana peittoa. Knoppit ja maitolanka tuli ostettua tarkoituksena tehdä jotakin syksyn tulokkaallemme...

Poseeraustaustana toimiva keinu ansaitsee myös tulla esitellyksi. Miehen kummilla on ollut tapana tehdä avioituville kummilapsilleen, joko puutarhakeinu tai -kalusteet. Me päädyimme keinuun, ja olemme olleet valintaamme ehdottoman tyytyväisiä. Hieno häälahja. :)

2 comments:

Eila said...

Kiva kuulla sinusta, tässä yhtenä päivänä just ajattelin että mitähän sinulle kuuluu! Hyvää näyttää kuuluvan:)

Ninnu said...

Upea häälahja. Nuo kerät keinussa ovat jollain tavalla söpöjä. Taidan inhimillistää heitä liikaa :-).