Hyvä neuleohje on hyvän kirjan kaltainen, kesken olevaa ei malttaisi millään laskea käsistään. Vielä tämä rivi/kappale, tai ehkä vielä seuraavakin...
Myös nyt puikoilla oleva, vuosia vuoroaan odottanut Idenan Mohair Lux-lanka on kerrassaan kiehtova kauniiissa väreissään. Mohairia sisältävää lankaa en ole tainnut aiemmin neuloakaan, enkä kyllä tämän vaikeusasteen pitsineulettakaan. Päädyin aloittamaan tämän huivin, kun koulutuspäivään piti saada mukaan jotain ajanvietettä tylsempien luentojen varalle. No, hämärässä salissa jotain meni vikaan ja lounaan jälkeen piti purkaa jokunen rivi, mutta nyt ollaan taas voiton puolella. Olen oppinut myös, että käytettävissä on oltava teräväkärkiset puikot, muuten homma käy tylsäksi.
Kokopäiväisesti töissä ollessaan ahkeran perheenäidin pitäisi tietysti siivota topakasti vapaalla ollessaan, mutta toistaiseksi tiskit ynnä muut ovat odottaneet kiltisti vuoroaan, kun olen tarttunut puikkoihin...
Kun kaksi siivousrajoitteista pistää hynttyyt yhteen ja saa kaksi lasta, on haje (=entropia) usein melkoinen ja puikko jos toinenkin hukassa.
Sunday, September 29, 2013
Monday, May 27, 2013
Silmät auki!
Pihanlaitto talomme ympärillä kestänee keskivertoa pidempään. Käytettävissä oleva aika/raha ja inspiraatio ovat kohdanneet liian harvoin. Ajoittain tilanne vähän harmittaa, mutta pienin askelin edistytään. Lapset kyllä keksivät tekemistä, vaikkei varsinaista leikkipaikkaa hiekkalaatikkoineen vielä olekaan.
Vaikka piha ei olekaan valmis, ilman kasvillisuutta se ei tietenkään ole. Talomme paikalla sijaitsi aiemmin metsää, joten sieltä täältä löytyy ahomansikkaa. Talon viereen jääneen pikkumetsikön reunasta saimme viime vuonna poimia useamman desilitran verran noita herkullisia marjoja. Viime kesänä löysin pihaltamme myös mesimarjakasvustoja.
Ostettuja kesäkukkia ei pihallamme vielä ole, mutta pienen pieni bonus viime kesältä. ;)

Tältäkin pihalta löytyy siis ihasteltavaa, kun vain osaa olla tarkkana.
Tuesday, May 21, 2013
Oi Ravelry!
Se taisi olla marraskuinen ilta vuonna 2008, kun minulle eräässä neuletapaamisessa vinkattiin Ravelrysta. Ilmeisen kiinnostava oli kuvaus, sillä jo saman kuun aikana pyrin jäseneksi.
Siitä se sitten lähti maailma avartumaan ihan uudella tavalla. Ravelryn avulla olen oppinut ymmärtämään lankojen paksuuserot aiempaa paremmin ja tutustunut uusiin ihmisiin. Elämän rajallisuuskin on tullut tiedostettua, koska eihän sitä kaikkia hienoja malleja ehdi millään itse toteuttamaan. Ravelryn kautta päädyin neuleretriittiin, jossa tulin kokeilleeksi kehräämistä.
Tätäkään neuletta ei olisi syntynyt ilman Ravelrya. Ohje on sieltä löydetty, ja osa langoista itse värttinällä kehrätty. Melkein voi jo pohdiskella, että kuinka sitä ennen osasi mitään tehdä, kun ei ollut Ravelrya loputtomine ideoineen. ;)

Monday, May 20, 2013
Täällä taas!
Niin yksittäisten ihmisten kuin erinäisten organisaatioidenkin pitäisi osata priorisoida. Edellisen blogikirjoitukseni jälkeen yritin priorisoida asioita elämässäni, jolloin blogin kirjoittaminen jäi taka-alalle ja tauolle. Nyt kirjoittamista olisi mahdollisuus taas jatkaa.
Miksi sitten jatkaa? Vastasin äskettäin neulebloggaajille tarkoitettuun kyselyyn. En kykene enää oikein muistamaan, miksi oman blogini perustin. Kuluneen tauon aikana perheemme rakensi omakotitalon ja sinä aikana tuli tehtyä erilaisten pohdintojen jälkeen lukuisia valintoja. Nyt työn alla on piha, joten pohdiskelua ja valintoja riittää edelleen. Jos blogikirjoituksissani pystyn antamaan hyödyllisen vinkin jollekin toiselle, lienee blogissani silloin jotain ideaa. Siispä kokeillaan!

Friday, September 25, 2009
Projekteja piisaa
Hahtuvat on ihania. Niin ihania, etten malttanut odottaa joskus lähiviikkoina tulevaa täydennystä paikalliseen liikkeeseen, vaan tilasin itse suoraan Pirtin kehräämöstä. Päällimmäisinä on hieman huokeampia tarjoushahtuvia, joiden alla sitten tavallisesti hinnoiteltuja.

Jokunen viikko sitten automatkalle ajanvietettä haaliessa nappasin mukaan nutun alun ja seuraavan lankakerän sen kummemmin yksityiskohtia katsomatta.

Neljästä Wool-kerästä yksi olikin sitten eri värjäyserää, eikä sävyeroa voinut olla huomaamatta, vieläpä kun kyse oli toisesta etukappaleesta... Tovin pohdittuani ryhdyin purkutöihin, ja nyt lopputulema on mielestäni selvästi parempi. Olen pyrkinyt tarkistamaan värjäyserät aina lankaostoksia tehdessäni, mutta ehkä silloin ammoin viimeisiä merino-Wooleja kaupan hyllystä kaivellessa ei ollut vara valita... Tarkoituksena on tehdä nutun lisäksi myssy, joten varsinaista ongelmaa värjäyserien suhteen ei kuitenkaan pitäisi tulla.
Ompelutöitäkin on suunnitteilla jokunen. Ompelukone pääsi töihin jo muutama viikko sitten, kun miehen housun lahkeet kaipasivat lyhennystä. Sekin oli yllättävän jännä askare pitkän ompelukoneen käyttötauon jälkeen. :D Kankaita tulevia projekteja varten hankin käydessäni Kuopiossa, mutta tarvittavan kaksoisneulan verran ajattelin tukea iisalmelaisliikettä. Iisalmelaisliikkeessä todettiin, että ei löydy kaksoisneulaa. Olin hetken hiljaa odottaen kysymystä, että tilattaisiinkos kaksoisneulaa, mutta sellaista ei kuulunut. Ilmeisesti kaksoisneuloja menee sitten niin vähän, ettei niinkään pieniä esineitä kannata varastoissaan pitää, vaikka ompelukoneliike kyseessä onkin. Hämmentävää. :S

Friday, September 04, 2009
Löytöjä
Asuinpaikkanamme on maatila, jonka pihapiirissä on jos jonkinlaista rakennusta. Yhden aitan sisältä löytyy sekalaisen romppeen joukosta tällainenkin.

Rukin kyljessä on haalistunut paperinpala, joka osin on yhä luettavissa. Erottuneiden tekstinpätkien ja googlettamisen perusteella rukki on ilmeisesti vammalalaisen Kiikan kehruurukkitehtaan ja Aaro Kaukosen tuotantoa. En ole toistaiseksi kokenut mitään intohimoja kehräämistä kohtaan, joten rukki jatkaa horrostaan aitassa. Hienolta tuntuisi kieltämättä tuollaista kapinetta käyttää, joskin jonkin verran entisöintiäkin joutuisi tekemään, ennen kuin kehruu olisi mahdollista.

Hahtuvaan hurahtanut
Lokakuu ja uuden perheenjäsenen oletettu saapumisajankohta lähestyvät. Suunnitelmissa on pyrkiä käyttämään ainakin jossain määrin kestovaippoja, eihän äitiyspakkauskaan enää kertakäyttöisiä sisällä. Erinäisiltä kestovaippa-aiheisilta sivuilta olen lukenut, että monella muksulla esim. harso + villahousut ovat olleet toimiva yhdistelmä. Siispä villahousujen tekoon.
Paljon kehutut Villapöpät erosivat niin paljon tiheydeltään minun aikaansaamastani neuloksesta, että homma tyssäsi joksikin aikaa. Hahtuvakin ennätti jo vaikuttaa aika haasteelliselle materiaalille katkeillessaan harjaantumattomissa käsissäni useaan kertaan. Atziinan ohjeeseen käsialani sopi sen sijaan ihan nappiin, joten lankojen päättelyä vaille ovat nyt ensimmäiset S-koon hahtuvavillahousut, ja loppusuoralla toiset, joihin laskeskelin silmukkamääriä ja senttimetrejä uusiksi tavoitellen XS- eli newborn-kokoa. Eikä se hahtuvakaan enää niin herkästi katkea. :)
Ainut mutta on se, jos lapsukainen periikin ukkinsa herkän ihon, eikä siedäkään normaalia villaa ihan ihoa vasten... Jää nähtäväksi. Varastossa on kyllä Zitron Loftiakin, joka on ainakin itselleni toiminut hyvin pipon lankana.
Paljon kehutut Villapöpät erosivat niin paljon tiheydeltään minun aikaansaamastani neuloksesta, että homma tyssäsi joksikin aikaa. Hahtuvakin ennätti jo vaikuttaa aika haasteelliselle materiaalille katkeillessaan harjaantumattomissa käsissäni useaan kertaan. Atziinan ohjeeseen käsialani sopi sen sijaan ihan nappiin, joten lankojen päättelyä vaille ovat nyt ensimmäiset S-koon hahtuvavillahousut, ja loppusuoralla toiset, joihin laskeskelin silmukkamääriä ja senttimetrejä uusiksi tavoitellen XS- eli newborn-kokoa. Eikä se hahtuvakaan enää niin herkästi katkea. :)
Wednesday, August 26, 2009
Miehen suusta
Käydessämme lähikaupungissa ilmaantui yllättäen asiaa myös rautakauppaan. Tarvittavat tavarat noutovarastosta haettuamme, huokaili mies poispäin suunnatessamme sen kaiken kivan/mielenkiintoisen perään, mitä siellä olisikaan ollut... "Että vähän sama tilanne kuin sinulla lankakaupassa." :D Erittäin osuva huomio. Vaatekaupoissa eteen tulee myös ikäviä hetkiä, kun esim. sovitettavat housut kinnaavat jo puolivälissä reittä, mutta lankakaupoissa on aina kivaa, vaikkei mitään ostaisikaan. :)
Thursday, August 06, 2009
Kesällä keinussa kerran...
Jälleen kerran päivitystahti on ollut olematon töissä ollessani. Tämä viikko on taas lomaa, mutta palaillaan nyt hetkeksi edelliseen lomaani, eli aikaan ennen juhannusta.
Loman kunniaksi piti päästä käymään jossakin Pohjois-Savon ulkopuolella. Toinen siskotytöistä asuu nykyään Helsingissä, joten sinne siis. Jo perinteisiksi käyntikohteiksi ovat pääkaupungissa muodostuneet Hobboks ja Menita. Siskon avustuksella kävin myös Oulunkylässä Lankamaailma Nordiassa, joka oli ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Ensin kiersimme liikkeen ympäri ihan vain lankoja hiplaten ja ihastellen. Sitten toisella kierroksella keräsin koriin harkiten muutamia löytöjä. :D
Tähän mennessä haastetta on ollut riittämiin toisten kehittämiä ohjeita noudattaessa. Ehkäpä kuitenkin joskus, näitä kirjoja hyödyntäen, kehittäisin jotain ihan itse...
Pehmoisemmat hankinnat, vasemmalta oikealle: Austermann Step Classic Menitasta, Gjestal Knopp (konepestävää merinovillaa), Viking of Norway:n maitokuituinen lanka, sekä Svarta Fåretin Sara. Jälkimmäiset kolme olivat kaikki Lankamaailma Nordiasta, viimeinen kaupantekiäinen. Lisäksi ostin Helsingistä myös muutamia keriä puuvillalankaa, mutta ne saavat luvan päästä esille osana peittoa. Knoppit ja maitolanka tuli ostettua tarkoituksena tehdä jotakin syksyn tulokkaallemme...
Poseeraustaustana toimiva keinu ansaitsee myös tulla esitellyksi. Miehen kummilla on ollut tapana tehdä avioituville kummilapsilleen, joko puutarhakeinu tai -kalusteet. Me päädyimme keinuun, ja olemme olleet valintaamme ehdottoman tyytyväisiä. Hieno häälahja. :)
Loman kunniaksi piti päästä käymään jossakin Pohjois-Savon ulkopuolella. Toinen siskotytöistä asuu nykyään Helsingissä, joten sinne siis. Jo perinteisiksi käyntikohteiksi ovat pääkaupungissa muodostuneet Hobboks ja Menita. Siskon avustuksella kävin myös Oulunkylässä Lankamaailma Nordiassa, joka oli ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Ensin kiersimme liikkeen ympäri ihan vain lankoja hiplaten ja ihastellen. Sitten toisella kierroksella keräsin koriin harkiten muutamia löytöjä. :D
Poseeraustaustana toimiva keinu ansaitsee myös tulla esitellyksi. Miehen kummilla on ollut tapana tehdä avioituville kummilapsilleen, joko puutarhakeinu tai -kalusteet. Me päädyimme keinuun, ja olemme olleet valintaamme ehdottoman tyytyväisiä. Hieno häälahja. :)
Saturday, June 13, 2009
KIP-tunnelmissa
Osanottajia Iisalmen KIP-päivään oli yhteensä neljä kappaletta, mikä on tiedotuksen määrä huomioiden oikein positiivinen lopputulos. Aurinko ei hellinyt, mutta toisaalta sadekaan ei ollut kiusana. Sen verran koleaa kuitenkin oli, että kankku meinasi Kalapojan luona viilentyä hieman liikaa.
Usea ohikulkija kommentoi jollakin tavoin käsitöitämme, esim. valitellen sitä, ettei neulominen kuulu omiin taitoihin. Juttusilla kävi myös Eläkeliiton Iisalmen yhdistyksen puheenjohtaja Raija Haahtela, joka kertoi, että pyrkimystä neuletapaamisten pitämiseen on ollut Iisalmessa jo muutama vuosi sitten, mutta toiminta ei tuolloin ottanut ns. tulta alleen. Toivottavasti nyt olisi toisin. Pohdintaan vielä jäi, mikä olisi syksyllä paras paikka kokoontua.
Kiitokset mukavasta seurasta Eilalle, Kikille ja riitulle. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla maanantain Iisalmen sanomia... ;)

Wednesday, June 10, 2009
Koukussa
Kätköihin on vuosien varrella kertynyt useampaa puuvillalankaa. Novitan Alabamasta piti alunperin ammoisella 90-luvulla tulla jonkinlainen pitsineule, ja Novita Ministä taas tämän vuosikymmenen alkupuolella tyynynpäällinen. Nyt visio olisi yhdistää nuo, virkata tilkkuja ja koota näistä syksyksi peitto, jonka päällä sopisi sitten pienen ihmisen kelliä. Mini- ja Alabama-kerille olen jo hankkinut kaveriksi vähän Luxus Cottonia ja Mandarin Petitiä. Kukkatilkut olen tehnyt Ravelrystä löytämäni ohjeen mukaisesti, yksiväriset taasen ihan simppelisti pylväillä.
Virkkauskärpänen on päässyt nyt puraisemaan. :)
Sunday, June 07, 2009
Blogieläin
Joskus vuosi sitten jäin pihalle seisoskelemaan hetkeksi ja "juttelemaan" kulkukissan kanssa, jonka olin nähnyt liikkumassa pihassamme kerran aikaisemmin. Kissa oli vaikuttanut aika aralle, mutta tovin naukumisen ja kiertelemisen jälkeen antautui silitettäväksi ja puski minua oikein urakalla. Myöhemmin illalla menin pihalle käymään, ja palatessani sisälle tuli taloon myös tämä kissa, jäädäkseen. (Ja kyse oli aidosti kissan päätöksestä, mistään houkuttelusta ei ollut kyse.) Eikä kauaa ollut mennyt siitä, kun totesin miehelle, kuinka mukava olisi saada kissa tähän taloon... Kissa on lisäksi minulle kerrotun mukaan kuin kaksoisolento, ulkoisesti ja lähes luonteeltaankin, talon edellisen, jo edesmenneen lemmikin kanssa.
Koska käsityöt ovat olleet pitkään jäissä, en ole tullut tehneeksi havaintoja kissa+lanka-yhdistelmästä. Nyt olen kuitenkin jo viisaampi. :) Lankakerät sopivat oikein hyvin leikkikaluiksi, ainakin puuvillalankaa on kiva mutustella, eikä kissa sylissä virkkaaminen ole mahdollista.

Saturday, June 06, 2009
KIPi KIPi Iisalmeen
En tiedä, onko KIP-päivää vietetty aiemmin Iisalmessa. Viikon päästä olisi kuitenkin tarkoitus. Eli 13.6.2009 klo 10-13 torin reunamilla Kalapoika-patsaan seurassa. Jos sää ei salli, löytynee tilaa Kauppahallin kahvilasta. Tervetuloa!
Thursday, May 28, 2009
Projekteja pukkaa
Näin aikuiselämässä (eli säännöllisessä päivätyössä käydessä) vaaditaan ainakin minulta todellista panostamista, jotta kunnollisille harrastuksille jäisi aikaa. Illat ja viikonloput ovat valitettavan nopsia kulumaan... Netissä surffausta, niin viihdyttävää kuin se onkin, en oikein laske näihin kunnollisiin ajanvietteisiin.
Toiveita aktivoitumiselle käsityörintamalla on nyt kuitenkin enemmän kuin pitkään aikaan. Liikkeellä on jotain samaa, kuin blogimaailmassa ainakin täällä ja täällä. Eilen kävin läpi lankavarastoani ja tein lajittelua aivan uudesta näkökulmasta... ;)
Tämä vuosi tulee jäämään historiaan myös siten, että minä ja mieheni olemme ryhtyneet hurjiksi, ja rakenteilla on talo. Tällä hetkellä otan osaa lähinnä suunnitteluun (keittiö! kaakelit! olohuone! :O entäpä aikanaan piha!!!) ja tontin pällistelyyn, mutta jospa vasara ja pensselikin pysyisivät kätösessä, kunhan sen aika on.
Ja vielä infoamista. Rouviinnuttuani muutuin Huusta Sylviksi. Myös Ravelrysta minut löytää, mutta savolaisittain sylyvi:nä. Kanssakäymistä toivoisin myös livenä. Elämä keskittyy nyt Ylä-Savoon, eikä osallistuminen Kuopion neuletapaamisiin ole enää ihan vaivatonta. Surffatessani huomasin, että ainakin jossain vaiheessa tätä vuotta on yläsavolaisia neulojia kokoontunut Lapinlahdella. Kunhan seuraava ajankohta olisi tiedossa voisin minäkin paikalle saapua...
Toiveita aktivoitumiselle käsityörintamalla on nyt kuitenkin enemmän kuin pitkään aikaan. Liikkeellä on jotain samaa, kuin blogimaailmassa ainakin täällä ja täällä. Eilen kävin läpi lankavarastoani ja tein lajittelua aivan uudesta näkökulmasta... ;)
Ja vielä infoamista. Rouviinnuttuani muutuin Huusta Sylviksi. Myös Ravelrysta minut löytää, mutta savolaisittain sylyvi:nä. Kanssakäymistä toivoisin myös livenä. Elämä keskittyy nyt Ylä-Savoon, eikä osallistuminen Kuopion neuletapaamisiin ole enää ihan vaivatonta. Surffatessani huomasin, että ainakin jossain vaiheessa tätä vuotta on yläsavolaisia neulojia kokoontunut Lapinlahdella. Kunhan seuraava ajankohta olisi tiedossa voisin minäkin paikalle saapua...
Sunday, September 14, 2008
KIINNI JÄIT
Koska luet tätä tekstiä,niin se tarkoittaa,että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat , kunhan vain teet sen.Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat. Minä löysin tämän Usvan käsityöblogista.
...eli pitkän tauon jälkeen olen alkanut lueskella jälleen blogeja. Muistin kätköistä sain kaivettua Blogilistan salasanan, ja sitä kautta löysin tieni pitkästä aikaa vanhojen suosikkien äärelle... Myös uusia tuttavuuksia on löytynyt.
Blogit ovat parhaimmillaan kyllä todella hyvää viihdettä, ja hienojen kuvien äärellä lähes kuolaa. Makuasioista on kuitenkin blogeissakin kyse, eli vaikka aihepiiri olisikin mielenkiintoinen, voi esimerkiksi sivun värimaailma, tai tapa kirjoittaa olla sellainen, ettei blogista tule suosikkia. Mutta miten oiva tapa välittää ideoita ja vinkkejä! Millaista onkaan ollut aika ennen blogeja...? ;P Bloggausintoa kaikille! :D

Thursday, August 14, 2008
Hei taas!
Neulominen ja virkkaaminen on ollut edelleen jäissä. Sen sijaan viime kuukausina on tullut askarreltua. Omasta kullasta tuli nimittäin viime lauantaina vihitty aviomies, ja mitä muuta siviilisäädyn muutoksesta voi seurata kuin askartelua tms. puuhastelua. ;)
Eniten hommaa seurasi kutsukorttien teosta. Visiot olivat selvät, mutta kun ryhdyin toteutukseen pitkälti yksin, kuluikin työtunteja yllättävän paljon. :O Kutsujen jälkeen aloin pähkäillä kattauksia, sekä jossain vaiheessa paikkajärjestyksiä. Kattausasiaan sain oivallusta ehkä hieman painajaismaisesta unesta, ja paikkakortit sittemmin unohdettiin. Ja kappas, vieraat osasivat istuutua ihan itsekin pöytiin ja taisivat löytää jopa mieleistä seuraa. :D Ompelutöitäkin oli tarkoitus harjoittaa, mutta ihan yllättäen ja pyytämättä äitini otti kaitaliinojen saumojen ompelun tehtäväkseen.

Nyt olen selannut useampaan otteeseen tietokoneelta juhlissa otettuja valokuvia, eikä vaihtoehtoja ole... Ryhdyn skräppäämään! :D
P.S. Häävalmistelujen tiimellyksessä päädyin ostamaan myös ensimmäisen kerran helmiä... ;)

Saturday, January 19, 2008
Täällä ollaan!
Työelämä imaisi minut siis mukaansa toukokuussa, minkä myötä käsityöt ja blogitkin ovat jääneet paitsioon. Lankojen sijasta hiplaan omaa kultaa. ;) Jos vain aikataulut sallivat, on neuletapaamisissa silti mukava käydä katsomassa, mitä toiset ovat saaneet aikaan. Toisilla paikkakunnilla vieraillessa olen myös pyrkinyt käymään mahdollisimman monessa lankakaupassa.
Mutta kunhan saan opintojeni kirjallisen työn tehtyä ja valmistuminen koittaa, silloin puikkojen, koukkujen, ja lankapussukoiden on lupa nousta piiloistaan... :) Siihen saakka blogini elää horroksessa. Ehkä kevään korvalla sitten...?

Sunday, April 29, 2007
Murros
Hups! Että melkein kolme kuukautta edellisestä postauksesta on päässyt kulumaan?! Kuinkas näin on päässyt käymään... :O No, niin mieltä rauhoittavaa ja ihanaa kuin neulominenkin onkin, lienee omalla kohdallani niin, että jo ennen neulomiseen ryhtymistä tulee mielen olla tietyllä tavalla seesteinen. Vaikkei mistään haasteellisesta työstä olisikaan kyse, täytyy kyetä keskittämään ajatuksensa, ettei aivan sutta synny.
Bloggaustauon aikana ja hieman sitä ennenkin, on tapahtunut kaikenlaista. (Käsityöblogi syrjähtää nyt hetkeksi joksikin aivan muuksi, jos sallinnette... :D ) Parisuhde on päättynyt muuttuen kaveruudeksi. Minä ja maallinen omaisuuteni on ahtautunut yksiöön, eikä lopputulos ole vieläkään kovin hallittu. Olisin kamoillani kyennyt täyttämään selvästi enemmänkin kuin 28 neliötä. Tuttavuus erään toisen henkilön kanssa on taas syventynyt aivan uudenlaiseen suuntaan. Ja ensi viikolla siirryn kokoaikaisesti työelämään, mikä ei tosin tarkoita sitä, että tutkinto olisi vielä plakkarissa, valmistuminen kun koittanee syksyllä. Eli sen verran muutosta on tapahtunut, ettei käsitöiden ääreen ole kyennyt asettumaan.
Neuletapaamisetkin ovat jääneet turhan monta kertaa väliin. Ensi kerrallakin olen valitettavasti töissä, mutta toukokuun jälkimmäiseen tapaamiseen TÄYTYY ennättää. :)
Seuraavan bloggauksen ajankohta kertoneekin varmaan hyvin, kuinka opin aikataulujani hallitsemaan, kun työ lohkaisee viikosta vähintään 37 tuntia ja elämä jakaantuu kolmelle paikkakunnalle. Löytääkö Kadonneen puikon metsästäjä aikaa seesteisille käsityötuokioille? ;)

Monday, February 05, 2007
Jotain muuta
Nyt on ollut aika vilskettä, muttei neulerintamalla. Tai no, viime viikolla yritin tehdä Janne-langasta pipoa, mutta tulkitsin aiempaa työtä ilmeisesti hieman väärin, ja puikoille oli muotoutumassa ennemminkin myssy kuin pipo. Koska päähineen saaja ei ole myssyihmisiä, ovat lanka ja puikot odottamassa uutta yritystä.
Kädet ovat nyt muutamana päivänä askarrelleet minulle aivan uuden puuhan kanssa. Tavoitteena on poistaa tulevan kämpän seinistä kolme vanhaa tapettikerrosta ja yhdessä luottohenkilöiden kanssa pistää tilalle uudempaa pintaa. Saas nähdä kuinka käy...

Saturday, January 20, 2007
Niin mitkä joululahjat?
Joulun mentyä keskeneräiset joululahjat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Yhtä ainutta olen vähän kerrassaan väsännyt tv:tä katsellessa, toisen ja kolmannen viimeistelyä olen mielessäni suunnitellut. Noloa... :O
Sen sijaan omaan Zitron Loft-pipooni kovasti tykästyneenä, päätin tehdä vastaavan myös kanssaeläjälle. Tästä lähdettiin liikkeelle...

...ja periaatteella rivi yhdeltä kerältä, rivi toiselta, tähän päädyttiin.
Project Spectrum kuulostaa hauskalta, mutta en taida kuitenkaan lähteä mukaan. Lankahamstereihin ehdottomasti, kuten olen jo toitottanutkin. Motivaattorina haasteeseen on myös helmikuussa tapahtuva muutto. Minä ja omaisuuteni yksiöön, jossa neliöitä ja kaappitilaa vähänlaisesti... Tuskanhikeä luvassa. ;) En halua hylätä lankojani varastotiloihin, ellei ole ihan pakko, joten puikot heilumaan.

Subscribe to:
Posts (Atom)