Monday, February 05, 2007

Jotain muuta

Nyt on ollut aika vilskettä, muttei neulerintamalla. Tai no, viime viikolla yritin tehdä Janne-langasta pipoa, mutta tulkitsin aiempaa työtä ilmeisesti hieman väärin, ja puikoille oli muotoutumassa ennemminkin myssy kuin pipo. Koska päähineen saaja ei ole myssyihmisiä, ovat lanka ja puikot odottamassa uutta yritystä.

Kädet ovat nyt muutamana päivänä askarrelleet minulle aivan uuden puuhan kanssa. Tavoitteena on poistaa tulevan kämpän seinistä kolme vanhaa tapettikerrosta ja yhdessä luottohenkilöiden kanssa pistää tilalle uudempaa pintaa. Saas nähdä kuinka käy...

Saturday, January 20, 2007

Niin mitkä joululahjat?

Joulun mentyä keskeneräiset joululahjat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Yhtä ainutta olen vähän kerrassaan väsännyt tv:tä katsellessa, toisen ja kolmannen viimeistelyä olen mielessäni suunnitellut. Noloa... :O

Sen sijaan omaan Zitron Loft-pipooni kovasti tykästyneenä, päätin tehdä vastaavan myös kanssaeläjälle. Tästä lähdettiin liikkeelle...


...ja periaatteella rivi yhdeltä kerältä, rivi toiselta, tähän päädyttiin.

koukku: nro 6
lanka: Zitron Loft, 87 grammaa

Project Spectrum kuulostaa hauskalta, mutta en taida kuitenkaan lähteä mukaan. Lankahamstereihin ehdottomasti, kuten olen jo toitottanutkin. Motivaattorina haasteeseen on myös helmikuussa tapahtuva muutto. Minä ja omaisuuteni yksiöön, jossa neliöitä ja kaappitilaa vähänlaisesti... Tuskanhikeä luvassa. ;) En halua hylätä lankojani varastotiloihin, ellei ole ihan pakko, joten puikot heilumaan.

Tuesday, January 16, 2007

Meemin viemää

Kohtuuden rajoissa käytettynä meemitkin on kivoja. ;)


Ohjeet:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa kohdallasi
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.
4. Seuraavan vastaajan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis ENSIMMÄISENÄ kommentoimaan ehtinyt saa vastata).

01. Punainen on lempivärini.
02. Omistan auton.
03. Minulla on kissa.
04. Seuraan Emmerdalea.
05. Pystyn juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
06. Sain töitä!
07. Conan O’Brian ärsyttää minua.
08. Olen aamu-uninen.
09. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella. (tai en ole ainakaan koskaan kokeillut…)
12. Näen kummallisia unia. (toissa yönä Geoffrey Rush oli unessani julma ja paha mies… :O)
13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä. ( harvakseltaan, mutta kuitenkin)
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006. ( Neuleolympialaiset 2006 meni jo, en ottanut osaa).
25. Olen neulonut Fifin.
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
28. Kohtasin aviomieheni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön. (valitettavasti aika ajoin)
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä. (jep, koti-ihmisiä)
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin. ( ei muistikuvia tällaisesta)
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on kääpiösiili.
40. Aion pitää helmikuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa.
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
45. Olen hurahtanut Sudokuihin.
46. Nukun päiväunet joka päivä.
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias.
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
52. Minulla on vauvakuume.
53. Rakastan dokkareita.
54. En tykkää työstäni.
55. Olen kasvissyöjä.
56. Omistan yli 500 romaania.
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa. (peruskoulu- ja lukiotasoinen matikka on kivaa, ei enää yliopistossa)
59. Olen blogiaddikti.
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden kerääjä.
62. Tykkään avantouinnista.
63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä.
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69. Kärsin ajoittain migreenistä.
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia.
72. Olen löytänyt elämäni miehen/naisen. (etsinnän alla…)
73. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.
74. Olen opiskelija.
75. Pidän talvesta.
76. Rakastan nettikilpailuja.
77. Nälkäisenä olen hyvin äkäinen.
78. Mukavuudenhaluni voittaa nykyään useammin turhamaisuuteni.
79. Olen laite-/vempainfriikki.
80. Odotan vauvaa.
81. Olen alle 155 cm pitkä.
82. Harrastan joogaa.
83. Olen absolutisti.
84. Olen pelannut luminorsupalloa.
85. Pelaan WoWia.
86. Olen BB-addikti. (täytynee myöntää, vaikken 24/7:aa hankkinutkaan)
87. Aion muuttaa ulkomaille työskentelemään/opiskelemaan.
88. Olen hurahtanut askarteluun.
89. Lupasin monta vaikeaa uudenvuodenlupausta.
90. En tehnyt yhtään uudenvuoden lupausta.
91. En ole ikinä polttanut tupakkaa.
92. Kotonamme puhutaan kahta kieltä.
93. Olen uskomaton nainen!
94. Minulla on Pappa-Tunturi.
95. Olen vaahtokarkkiaddikti.
96. Tumma olut huoneenlämpöisenä ja tummaa suklaata kaveriksi, nam :).
97. Minulla on kolme lasta.
98. Käytän mielummin housuja kuin hametta.
99. Omistan moottoripyörän.
100. Koriste-enkelit ovat alkaneet valloittaa kotiani.
101. Kotityöt haittaavat neulomista.
102. Elämä on ihanaa.
103. Kunpa oppisi sanomaan EI, myös itselleen.
104. Nukun ikkuna auki.
105. Syksy on lempivuodenaikani.
106. Tykkään punaviinistä ja tummasta suklaasta.
107. Teen/ostan mielelläni lahjoja toisille - ja myös vastaanotan niitä.
108. Haluan oppia lehtisahausta.
109. Rakastan kuutamoa!
110. Odotan jo innolla kesää!
111. Haluaisin, että sataisi paljon lunta ja tulisi jo oikea talvi. (täällä taitaa kyllä toistaiseksi olla taas talvi!)
112. Osaan lypsää. (uskoisin niin)
113. Minulla on yli viisi keskeneräistä käsityötä.
114. Osaan tehdä montaa asiaa yhtä aikaa!
115. Tykkään polttaa kynttilöitä muulloinkin kuin jouluna.
116. Tietsikat tykkää minusta.
117. Meillä on 7 autoa.
118. Herään useita kertoja yössä.
119. Minulla on kanoja.
120. Rakennamme omakotitaloa.
121. Minulla ja anopilla on sama tyttönimi.
122. Olen käynyt talouskoulun.
123. Veren näkeminen saa minut voimaan pahoin.
124. Korvaan muiden ”Cool” tai ”Siisti” tai ”Kiva”, ,,/ -merkillä ja sanoilla RockRock!! ;)
125. Minulla on kilpikonna nimeltä Teuvo.
126. En ole koskaan asioinut Lidlissä ja olen ylpeä siitä.
127. Dooley´s on hyvää.
128.Harrastan postcrossingia.
129. Olen nettiaddikti.
130. Haaveilen toisen koiran ottamisesta.
131. Kännykkäni on yli kolme vuotta vanha.
132. Olen herkkupeppu. (tulkitse miten haluat…)
133. Pidän perinteisistä / lavatansseista.


Monday, January 15, 2007

Kuopiolainen Helsingissä

Pääasiallinen syy Helsinkiin matkustamiseen oli kouluttautuminen, mutta tärkeää oli päästä myös käymään mahdollisimman monessa kivassa kaupassa. ;) Etukäteen kirjoitin ylös useammankin liikkeen osoitteen, mutta loppujen lopuksi kävin Vihreässä vyyhdissä, Sypressissä, Menitassa, sekä Hobboksissa. Vihreä vyyhti ja Sypressi oli ihan ansiokkaita kauppoja nekin, mutta Menita... :O Sinne suuntaan toistekin. :) Priiman osoitetta en varmuudella muistanut, ja vaikka kävelin Hämeentietä ihan hyvät pätkät, liike ei vain silmiini sattunut... :(

Ja kun kerran kaupoissa oltiin, en malttanut olla ostamatta. Periaatteena oli näin jälkeen päin huomaten 100 grammaa kutakin. Eli kauniita ruskean sävyjä, perinteistä suosikkia punaista, ja jotain vihertävää. Rowan Countrystä oli Menitassa niin nätti mallitilkku, ettei voinut jättää väliin...
Toinen OnLinen kerä on oliivinvihreää, ajatuksena olisi yhdistää se joskus Austermann Stepin jämään, mutta katsotaan ja kokeillaan...


19 vuotta "metsässä" ja päälle 6 vuotta Kuopiossa asuneena herättää Helsinki erinäisiä ajatuksia. Harvoin täällä näkee yhtä monen kiireissään juoksentelevan kuin pääkaupungissa.

Friday, December 29, 2006

Joulun jälkeen

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, muuan joulupukin apulainen oli syksyllä aivan liian kunnianhimoinen tehtävälistaansa laatiessaan. Tehtävälistan sisällön toteutumista määräaikaan mennessä ei edistänyt lainkaan se, että kyseinen tonttu hankkiutui kahdeksi joulua edeltäväksi viikoksi töihin. Iltaisin oli sitten aina, enemmän tai vähemmän väsy, ei puikot paljon liikahtaneet.

Lopputulos oli väistämättä se, että osa läheisten lahjoista jäi "jälkitoimitukseen". Mieli ja sormet halajaisivat näinä päivinä jo Idenan Mohair Luxin ja jonkin pitsihuiviohjeen pariin, mutta ei sovi vielä...

Mutta äiti sai silti sukkansa! Hieman meitä siskoksia joulun alla huvitti, kun äiti kertoi useaan otteeseen Austermann Step-langasta johon oli sattumalta tutustunut. :D Raitojen täsmäämiseksi mittailin ja punnitsin hieman lankaa. Kohtuullisella vaivannäöllä toivottu tulos.

Austermann Step jojobaöljyllä ja aloe veralla
lankamenekki 65 grammaa

Tulin viettäneeksi useita päiviä varsin kattavasti erossa käsitöistä. Mitä nyt anopintekeleen lankoja ja aikaansaannoksia hieman hiplasin. Joulunviettokaupungin lankaliikkeet jätin myös suosiolla väliin. Olin erossa myös netistä, joten Blogilistalta löytynee runsaasti luettavaa. Blogien ja käsitöiden sijaan, kunnon loman mukaisesti, luin jotain, ammatillisesti korkeintaan hyvin niukalti sivistävää. Tess Gerritsenin ja Patricia Cornwellin tuotokset hoitivat tehtävänsä oikein hyvin. :)

Wednesday, December 06, 2006

Enteitä ;)

Viime aikoina olen keskittynyt joululahjoihin. Miehen-joka-asuu-samassa-asunnossa villapaita odottaa yhä viimeistelyään. Olen jo joutunut hieman muuttamaan joululahjasuunnitelmia, lähempänä joulua ehkä vielä lisääkin, kaikkea kivaa kun ei millään ennätä tekemään. :(

Monivuotisen perinteen mukaisesti katsoin tänäänkin Linnan juhlia. Jo heti ohjelman alussa koin ristiriitaisia tunteita; "Mitä, eikö Tasavallan Presidentti pukeunutkaan uneni mukaisesti Marimekko-kuosiin!!!" No, perinteisessä mustassa on puolensa... ;)

Saturday, November 11, 2006

4 vuoden jälkeen...

Ajankohta taisi olla 09/02, kun innostusta käsitöihin heräsi, ja ryhdyin neulomaan avomiehelle villapaitaa 7 veljeksestä. Tänään villapaidan saajan syntymäpäivän kunniaksi on toinenkin sivusauma nyt ommeltu. Pitkään lykätty askare sai aamupäivällä hyvän alun, kun katselin samalla Studio Julmahuvi-dvd:tä. Eikä se loppujen lopuksi, ilman dvd:täkään, niin tylsää puuhaa ollut. :O

No, ihan valmiiksi en paitaa vielä sanoisi. Kaulus vaatii ihan pientä hienosäätöä, ja höyryttämällä voisi saada hihojen liitoskohdat näyttämään paremmilta. Noiden puuhien jälkeen, mitä ilmeisimmin ensi viikolla, voisin kuvaakin tästä "iisakinkirkosta" näytille pistää. Mutta helpotus on jo melkoinen... Jee! :D

Tuesday, November 07, 2006

Talviunia

Eilen tavattiin jälleen neuletapaamisen merkeissä, ensimmäistä kertaa Lounas-Salongissa, jossa jatketaan varmaan myöhemminkin. Mukaan mahtuu lisääkin väkeä, joten tervetuloa Lounas-Salonkiin jälleen kuukauden päästä, maanantaina 4.12 klo 18. :)

Moda tuli tännekin. Kolahti ainoastaan postiluukusta tullessaan. ;) Mitä siis löytyikään; pipoja ja muita asusteita, sekä aika monta neulejakkua/villatakkia. Ei mitään "pakko saada"-reaktioita, mutta ok-ohjeita, joita ajan kanssa tulen todennäköisesti jollain tapaa hyödyntämään.

Sunday, November 05, 2006

Vilun väristyksiä

Talvi on siis koittanut. Kuluneen viikon ajan olen pynttäytynyt kotona ja ulkona niin vahvasti, että epäilen, kuinka tarkenen sitten, kun pakkasasteita on parikymmentä lisää... Ehkä tarvetta olisi hyvistä materiaaleista tehdyille asusteille ja neuleille. ;) Jos joulusta pääsisi ohitse kunnialla (ne kunnianhimoiset lahjasuunnitelmat), voisi ryhtyä jälleen väsäämään jotain itselleenkin. Pussillinen 7 veljestä on ainakin pitänyt meteliä kaapissa jo pitkin syksyä. :) Mutta Zitron Loftista tehty pipo on hoitanut tehtävänsä hyvin, päänuppia ei ole kylmänyt.

Joku kertoi blogissaan tehneensä tilauksen AdLibriksestä, joten minäkin innostuin.


Scarf Style on monelle vanha tuttu. Nyt minäkin pääsen tekemään Ene's Scarf:ia. Joka tyypin kaavakirjan avustuksella toivon saavani aikaan hyviä vaatteita ommellen. Selailun perusteella kirja vaikuttaa hyvältä, niksejä kaavojen muokkaamiseen on paljon, ja ohjeet ovat helposti ymmärrettäviä. Stitch´n Bitch, Virkkaajan käsikirja, eli Koukussa vaikuttaa myös hyvältä. Tekniikkaosio on hyvä, taisin löytää selityksen sille, miksi olin taannoin niin epäonninen muovisten koukkujen kanssa... ;) Alussa on myös kappale langan valitsemisesta esitellen mm. erilaisia kuituja (mitäs se kashmir onkaan...?). Virkkausmalleja on kirjassa runsaasti ja varsin monipuolisesti. Novitan lankoja tarjotaan kotimaisena vaihtoehtona, kuten Neulojan käsikirjassakin, mutta "yllättäen" aika monen ohjeen kohdalla on jouduttu toteamaan: "Novitan valikoimasta ei löydy ohjeeseen sopivia lankoja". ;)

Lokakuun loppusaldo: + 2130 grammaa lankaa. :O Ei siis todellakaan mikään Langaton lokakuu, mutta se ei toki ollut suunnitelmissakaan. Mutta jos vuodenvaihteen jälkeen viritellään kokoon Lankahamsterikuukautta, silloin olen mukana. Tämä on lupaus. :)

Tuesday, October 24, 2006

Kiinni jäit!

Kiinni jäit!!!

Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat.


Yllä oleva tarttui mukaan Seija P:n blogista, "Hetkiä Heimolasta".

Mitäs muuta? Joululahjahankkeita on muutama puikoilla, niistä kuvia sitten vuoden lopulla. Minulla on hieman suuruudenhullut suunnitelmat joululahjojen suhteen, saa nähdä kuinka tässä käy... :O Innostuin myös tilaamaan muutaman käsityöaiheisen kirjan, saapunevat AdLibriksestä myöhemmin tällä viikolla.